Destinations
Travel Packages
| Varzina River Lodge, kausi 2010 |
|
|
|
| Written by Fishbum.travel Crew |
| Wednesday, 25 November 2009 10:45 |
|
There are no translations available. Monelle suomalaiselle perhokalastajalle tutun Varzina River Company Oy:n toiminta Suomessa päättyy vuodenvaihteessa ja yhtiö kiittää kaikkia asiakkaitaan hyvästä ja pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Vaikka Suomessa vuodesta 1996 toiminut Varzina River Company ovensa sulkeekin, tulevien kausien matkavaraukset Varzinan perhokalastusohjelmiin hoidetaan silti jatkossakin perinteiseen tapaan suomalaisen yhtiön kautta ja tutuin voimin. Toimimme jatkossa Varzinan alueen operaatioista vastaavan venäläisen Sportish Tourin Suomen edustajana sekä valtuutettuna matkanvälittäjänä ja Varzinan varauksista, myynnistä ja markkinoinnista vastaa 14 vuoden kokemuksella Varzina River Companylta tiimiimme siirtynyt Marjut Sirola. Varzinan alueen ohjelmistoon voi tutustua sekä perinteisillä Varzinan websivuilla, www.varzina.fi, että Fishbum.travel -sivustolla, kunhan saamme osion kuntoon. Varzina-infon lisäksi luvassa on myös tuhti suomenkielinen tietopaketti Kuolan niemimaan matkailukalastuksesta. Varzinan hinnat ovat laskeneet!Varzinan hinnat ovat laskeneet aiemmista kausista ja uusia ohjelmia Varzinan alueelle on tullut tulevaksi kaudeksi lisää. Nyt jos koskaan on mahdollisuus käydä tutustumassa esimerkiksi Varzina Lodgen (lohenkalastusohjelma/pääleiri) puitteisiin kohtuulliseen hintaan, sillä pääleirin viikkojen hinnat alkavat nyt 1550 eurosta. Vielä lopuksi tiedoksi kaikille Varzinan taimenleirin kalastuksesta kiinnostuneille: pitäkää kiirettä varausten kanssa, sillä muutamia viikkoja on jo myyty täyteen, ja myös Sidorovkan ja Drozdovkan leirit täyttyvät uhkaavaa vauhtia. Odotamme ilolla yhteydenottojanne! Varzinan kalastusalueVarzina sijaitsee Kuolan niemimaan pohjoisrannikolla, noin 230 kilometriä Muurmanskista itään. Täysin luonnonvarainen joki saa alkunsa tundralla sijaitsevasta Enozero-järvestä ja laskee Barentsin mereen noin 25 kilometriä myöhemmin. Varzinan merkittävin sivujoki, Penka liittyy pääuomaan joen alajuoksulla aivan Varzinan pääleirin tuntumassa. Joen yläosa, noin 10 kilometriä Enozero-järveltä alaspäin, on tullut tunnetuksi maailmanluokan taimenenkalastuskohteena ja Varzinan taimenleiristä onkin muodostunut eräänlainen taimenen perhokalastajien pyhiinvaelluskohde. Varsinaisen Varzinan lisäksi kalastusalueeseen kuuluvat pääuoman länsipuolella häikäisevän kauniissa maisemissa virtaava Sidorovka ja Varzinan itäpuolella sijaitseva upea Drozdovka. Lisätietoja
|
| Last Updated on Tuesday, 12 January 2010 15:48 |
Fishbum.travel Top Spots
Recent comments
| Tungulækur (Erä-Pentti): Olisin kiinnostunut tästä Tungulaekurista kavereiden puheiden perusteella, mut... |
| Tungulækur (Troutbum): Moi Pentti, kokemuksiemme perusteella molemmat huippusesongit ovat loistavia. Ni... |
| Drozdovka (Jope K.): Moro pummit, itseäni kiinnostavat lähinnä nämä kohtuuhintaiset Sidorovkan j... |
| Drozdovka (Troutbum): Suosittelemme luonnollisesti molempia, mutta jos noiden kahden välille on pakko... |
| Kuolan kalastusmatkat (Janne): Eikös matkavakuutus kata helikopterilennon kustannuksen leiriltä sairastapauks... |




